9.5.16

Mitä koulutus muutti minussa









Eilinen ihanan rento ja aurinkoinen äitienpäivä herätti minut muistelemaan edellistä äitienpäivää, jonka vietin totaalisen päinvastaisissa tunnelmissa. Kökin nimittäin koko päivän olohuoneen lattialla karmealta tuskanhieltä haisevassa yöpaidassa opinnäytetyötäni viimeisellen.

Opinnäytetyön tekeminen otti erityisesti henkisesti koville, vaikka toisaalta sehän on vain yksi tehtävä monen muun joukossa. Silti näköpiirissä häämöttävä valmistuminen antoi siihen aivan erityisen tunnelatauksensa. Opinnot alkoivat olla plakkarissa, mutta olo tuntui sillä hetkellä kaikkea muulta kuin valmiilta.

Sisustusarkkitehtuurin opinnot kasvattivat samaan aikaan itsevarmuutta, mutta myös murensivat sitä. Jos olen nyt ihan rehellinen, niin viisaimmillanihan minä olin ennen koulunpenkille ryhtymistä. Olin seurannut sisustustrendejä ysärin alusta saakka, toiminut vuosikausia sisustusmyyjänä ja tarjonnut tietysti kaikenlaista pientä suunnitteluakin myymiini tuotteisiin perustuen. 

Mutta kuinka kapea-alaista ymmärrykseni olikaan! Olin varmasti ihan taitava valitsemaan toisiinsa sopivia tapetteja ja sohvatyynyjä, mutta ilman syvempää ymmärrystä ja tietoa tilat olisivat olleet kalseita katalogisisustuksia. Toisiinsa sopivaa ja kaunista, mutta ah kovin hengetöntä. 

Tilasuunnittelussa kuitenkin tärkeintä mielestäni on juuri se tunnelma, joka on niin paljon muutakin kuin toisiinsa sointuvia juttuja. Se on tilan henkiin herättämistä. Se huomioi aina olemassa olevan arkkitehtuurin sekä tilan luonteen. Se ei ikinä unohda yhtäkään tilan käyttäjistä. Se tekee tilasta käytännöllisen, toimivan ja viihtyisän. Oikeastaan visuaalisuus syntyy vasta näiden kaikkien muiden asioiden summana. 

Koulutuksen myötä suunnitteluprosessi on siis monin verroin entistä monipuolisempi, mutta samalla se taas nostaa niin paljon huomioonotettavia seikkoja esiin, että tunne siitä kuinka tietää kaikesta kaiken, on aika hyvin karissut. Nyt sentään tiedän ja tajuan, mitä kaikkea en tiedä, ja osaan kysyä. 

Vaikka tieto onkin lisännyt tuskaa, auttaa se minua myös nukkumaan yöni levollisesti. Pahimmillaan huonoilla valinnoilla ja materiaalitietämyksellä kun voi pilata sekä asiakkaidensa että jopa koko rakennuksen terveyden.

Tsemppiä muuten kaikille alan kouluihin pyrkiville. Nyt taitaa olla juuri ne hetket käsillä, kun pääsykokeissa jännitetään.

kuvat: Elina Siira

4 kommenttia:

  1. Näinhän se menee, että välillä tieto lisää tuskaa :-D Valokuvaus on hyvä esimerkki myös, vuosikausien harjoittelun jälkeen tajuan vain sen, kuinka vähän oikeastaan tajuan. Mitä enemmän saan tietoa, näen samalla koko ajan laajemmin kaiken sen tiedon määrän, mitä pitäisi vielä olla että voisi edes vähän sanoa osaavansa :-D Samat kuviot toki toistuu lähes kaikessa, opiskelu avartaa!

    VastaaPoista
  2. Niin totta, niin totta kuvaamisenkin suhteen. Mitä enemmän oppii, sitä vähemmän tajuaa osaavansa =D Haluaisin kyllä ehdottomasti opiskella kuvaamistakin lisää. Myös sitä, miten kuvat saisi puhallettua henkiin :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä sä osaat puhaltaa kuvat henkiin, nämäkin aivan ihania. Mutta joo, tiedän tunteen, tieto lisää tuskaa niin monessa asiassa. Onnea opintojen päättymisen johdosta, jeee!

    VastaaPoista
  4. Tutulta kuulostaa kirkoituksesi. Aikanaan kun pyrki sisustusalan opintoihin - oli into piukeella ja hirvee draivi päällä. Mitä enemmän alaan on syventynyt - sen itsekriittisemmäksi käy. Täydelliseksi ei meistä kukaan tule, mutta oman rajallisuuden tiedostaminen on täysellisempää. Sisustusarkkitehtuurin opinnot ovat antaneet tiettyä perspektiiviä katsoa asioita ja valmiuksia sekä taitoa käyttää tiettyjä teknisiä välineitä ja ohjelmia. Mutta nekään ei vielä tee ammattilaista. Kokemus, yritykset ja erehdykset vievät pienin askelin eteenpäin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!