16.5.16

Eräs tarina koulun vaihdosta sisäilmaongelmien takia


Olen saanut lukea Ylen uutisista surullista tilastoa siitä, kuinka moni suomalaiskoulu ja etenkin sen käyttäjät kärsivät pahoista sisäilmaongemista. Vaikka asiasta puhutaan paljon, tiedän omasta kokemuksesta, ettei sisäilmaongelmista kärsivien tie ole helppo. Siksi haluankin kertoa meidän tarinan, jos siitä olisi edes jollekin hyötyä ja apua.

Nuoremmalla tyttärelläni on diagnosoitu astma 1-vuotiaana. Sairaus on verrattain hyvin pysynyt aisoissa lääkityksen avulla. Keväisin siitepölyaikaan lääkitystä on aina jouduttu lisäämään, mutta muutoin lapsi on elänyt aina aivan normaalia elämää, ollut touhukas ja rakastanut urheilua.

Ensimmäiset kouluvuodet pienessä lähikoulussa sujuivat varsin mallikkaasti, vaikka ilmeisesti myös siinä koulurakennuksessa on ollut jonkun verran sisäilmaongelmia. Mutta kaikkihan eivät oireile kaikesta, ja toisaalta ensimmäisten vuosien koulupäivät ovat myös lyhykäisiä, jolloin ongelmat eivät päässeet kertautumaan.

Kolmannelle luokalle, isompaan kouluun siirtyessä allergiat sen sijaan räjähtivät käsiin. Jouduimme ensin tuplaamaan lääkemäärät, joiltain osin jopa triplaamaan. Astmalääkkeiden lisäksi ennen vain siitepölyaikaan käytössä ollut nenäsumute muuttui jokapäiväiseksi. Vähitellen tukkoisuuden kaveriksi alkoivat tulla päänsäryt.

En ensin yhdistänyt päänsärkyjä sisäilmaongelmiin, vaan käytin lasta niin silmä- kuin hammaslääkärissäkin hakien syytä jatkuville särkykohtauksille. Silloinen koululääkäri oli kuitenkin viisas ja epäili heti särkyjen yhteyttä sisäilmaongelmiin ja suositteli lapselle koulun vaihtoa. Nieleskelin hieman siinä kohtaa, sillä koulun vaihto tuntui isolta harppaukselta lapselle, jolle uusi koulu tuttujen kavereidenkin kanssa tuntui isolta jutulta, saati sitten lähteä ihan yksin. Toisekseen kävelymatkan päässä ei ollut mitään vaihtoehtoakaan. Eli koulun vaihtaminen olisi tarkoittanut sitoutumista lapsen kuljettamiseen.

Sitkuttelimme ja sinnittelimme eteenpäin. Koulu tuli hienosti vastaan sillä, että oppituntien paikkoja vaihdettiin kaikista pahiten oireita aiheuttavista paikoista vähemmän allergisoiviin. Silti vähitellen oireet vain pahenivat ja pahenivat. Neljännen luokan syksyllä lapselle alkoi nousta lämpöä, joka ilman muita flunssan tai muita oireita vain kesti ja kesti. Päänsärkykohtaukset alkoivat olla ihan joka päiväisiä. Suurimman osan vapaa-ajasta lapsi taisi jo maata pimeässä huoneessa.

Onneksi sinä vuonna oli pitkä joululoma. Kolmen viikon loman aikana lapsi kuntoutui aivan normaaliksi, pitkään kestänyt lämpö laski normaaliksi eivätkä päänsäryt enää vaivanneet. Ehkä omissa ajatuksissanikin kouluongelmat kaikkosivat, sillä saadessani puhelun ensimmäisenä koulupäivänä kolmen viikon joululoman jälkeen, vakuutin silmät kirkkaina lapsen voivan hyvin. Niinhän hän kotona voikin tieysti, mutta totuushan oli tietysti ihan toinen lapsen palatessa kotiin. Pää oli jälleen kipeä ja lämpö noussut yli 37 asteen.

Sen viikon lopulla mittani tuli täyteen. Olin juuri loma-aikaan nähnyt, kuinka loma-aikaan lapseni voi hyvin ja heti koulun alettua päänsärkykohtaukset alkoivat jälleen. Lapsi oli itkuinen ja väsynyt. Otin puhelimen käteen ja soitin lähimpänä olevan, sisäilmalta puhtaaksi tietämäni, koulun rehtorille ja kysyin olisiko heidän mahdollista ottaa yksi uusi nelosluokkalainen vastaan. Rehtorilla oli onneksi varsin myönteinen suhtautuminen asiaan ja jo ensimmäisen puhelun aikana huokasin helpotuksesta sen suhteen, että asiat voisivat vielä ratketa.

Isommat ongelmat olivat silloisen koulun rehtorin kanssa, jonka mielestä koulussa ei ollut sisäilmaongelmia lainkaan, vaikka tiesin meidän lisäksi monia, monia muitakin altistuneita. Rehtorille ei myöskään kelvannut oman koululääkärin kirjoittama lausunto, jossa hän suositteli koulun vaihtoa. Sen sijaan kävimme rehtorin toiveesta lääkärillä, joka sanoi suoraan, että hän ei usko sisäilmaongelmiin  ollenkaan, sillä ei itse kärsi niistä. Niinpä. Samalla logiikalla voisin sanoa, etten minäkään en usko malariaa olevan olemassa, kun en itse ole siihen sairastunut. Myös se ensimmäisenä koulupäivänä tehty puhelinsoitto, jolloin kerroin lapsen voineen viime aikoina hyvin, käännettiin minua vastaan. Olinhan juuri edellisellä viikolla kertonut, että lapsella ei ole mitään ongelmia. Kotona. Joka tapauksessa sain lääkärin kirjoittamaan todistuksen, että lapsella on ollut allergiaoireita, vaikka lääkäri oireita vähättelikin.

Koko prosessi kaikkine vääntöineen kesti pari viikkoa. Sain jatkuvasti kuulla vihjailua siitä, että kuvittelemme oireet, ja pelottelua siitä,  että toisella koululla asiat tulisivat olemaan vielä paljon pahemmin. Monta kertaa itsekin mietin näiden lukuisten vääntöjen aikana, että mitä olen tekemässä. Jännitin, miten arka lapsi pääsisi uuteen luokkaan sisään kesken lukukauden ja tietysti myös kaikkien pelottelujen jälkeen, että entäs jos oireet uudessa paikassa todellakin pahenevat. Meidän kun piti allekirjoittaa paperi, jossa vannoimme, ettei lapsi voi enää tulla takaisin lähtökouluun, vaikka hän saisi minkälaisia oireita uudessa koulussa. En tiedä onko tuollainen edes laillista, mutta tiesin, ettei lapsi siihen kouluun enää palaisi missää tapauksessa, joten minun kannaltani oli aivan se ja sama tuo paperi allekirjoittaa.

Mutta tärkeintä on kai se, mitä tapahtui, kun kaikki byrokratia saatiin selväksi, ja lapsi todellakin siirtyi uuteen kouluun. Se oli kuin olisi taivaspaikka auennut. Lapsi tutustui nopeasti uusiin luokkakavereihin, joka oli tietysti tärkeää, mutta vielä tärkeämpää oli tietysti se, että päänsäryt jäivät sille tielleen. Ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana minulle vasta oikeastaan selvisi minkälaisessa helvetissä lapseni oli elänyt. Lapsen kotona kommentoimat "Nyt jaksan jutellakin ihmisten kanssa" ja "Ihanaa kun viikonloppu alkaa jo perjantaina, kun ei särje päätä" kertovat paljon minkälaista arki sisäilmaongelmien kanssa painivana oli ollut.

Parasta oli mielestä se, kun lapsi itse totesi koulun vaihdon olleen paljon pienempi murhe kuin vanhassa koulussa kärsiminen. Aivan suotta olin siis pitkittänyt ja pitkittänyt koulun vaihtoa. Itse asiassa koulunvaihto oli parasta, mitä pystyin lapselleni tarjoamaan. Lapsen allergialääkkeiden määrät laskettiin vähitellen normaalimmalle tasolle, ja ajan kuluessa jotkut lääkkeet ovat jääneet kokonaan tarpeettomiksi.

Ennen kaikkea meillä on kotona nyt huomattavasti positiivisempi ja jaksavampi lapsi, joka menee mielellään kouluun ja jaksaa mainiosti hoitaa kouluhommansa kotonakin.

Tällä kirjoituksella haluan valaa uskoa niihin, jotka epäilevät lapsensa altistuneen sisäilmaongelmille. Omiin vaistoihin ja lapsen puheisiin kannattaa luottaa. Puhumme sellaisista asioista, joihin ei löydy mittareita. Se, että kaikki eivät oireile, ei tarkoita sitä, etteivätkö herkemmät saa todellisia oireita. Koska erityisesti homealtistuminen on kumulatiivista, kannattaa myrkyllisissä tiloissa oleskelu lopettaa niin pian kuin mahdollista. Todennäköisesti ainakin muutama ihminen leimaa teidät hysteerisiksi hulluiksi, luulosairaaksi tai vähintäänkin ylireagoivaksi kaistapäiksi.

Silti minä suosittelen, ettei kenenkään terveydellä leikitä. Varsinkaan lapsen, jonka altistuminen saattaa loppupeleissä vaikuttaa koko lopun elämän valintoihin.

Ugh.

kuva: Elina Siira

16 kommenttia:

  1. Voi ei. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin. Ette ole todellakaan ainoita tässä maassa, jossa pitäisi olla kaikki hienosti juurikin noissa julkisissa laitoksissa. Minulla olisi yksi tarina, mutta sitä en voi julkisesti jakaa. Ihmisten hätää ja oireita vähätellään ja on todella yleistä että viitataan pään sisällä oleviin ongelmiin näissä yhteyksissä, mikä on tosi surullista. Kunpa joskus saataisiin kunnon testit näiden oireiden selvittämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan jaksoin taistella. Kyllä siinä matkan aikana mietin monesti, että olenko tosiaan itse sekaisin ja keksin oireita, kun kaikki oli kuulema koulussa kuitenkin hyvin. Tosin opettajia kulki omat ilmanpuhdistimet kaulassa jne, mutta yleisen linjan mukaan sisäilman kanssa ei ollut mitään ongelmia. Asioista vaietaan, koska valittajat leimataan kahjoiksi ja henkilökunta pelkää tietysti työpaikkojensa puolesta.

      Poista
  2. Great design!

    https://beautyfollower.blogspot.gr/

    VastaaPoista
  3. Mua niin raivostuttaa tuo asenne, ettei jotain ongelmaa ole olemassakaan, koska ei itse usko siihen. Onneksi koulun vaihdoksesta oli teillä apua! <3

    VastaaPoista
  4. Opiskelu aikoina tuli koulussa vastaan yksi luokkatila, jossa viikon verran oleiltua multa lähti ääni kokonaan - asia jota en itse edes huomannut, mutta ilmeisesti kuulostin siltä kuin olisi ollut tosi pahasti kurrkku kipeänä eikä ääntä oikeasti tullut. Lisäksi nukahdin aina samantien kotiin päästyäni, mutta nukkuminen ei auttanut väsymys tilaan laisinkaan.
    Siinä vaiheessa kun tämä älyttiin yhdistää normaaleihin allergia oireisiin ymmärrettiin että kyseessä oli nyt joku paheman puoleinen allergia (epäiltiin silloisten luokkatovereiden kanssa että se luokka olisi täysin homeessa koska muutkin saivat laajalta skaalalta erilaisia oireita, omani pahimasta päästä).
    Tämän jälkeen boikotoin luokkaa täysin, sanoivat opettajat mitä tahansa niin siihen luokaan en astunut enää jalallakaan - mutta siihen loppuivat kaikki oireetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omia oireitaan kannattaa kuunnellakin, sillä monet näistä altistuksista ovat tosiaan kumulatiivisia eli pahenevat vain ajan kanssa.

      Poista
  5. On kyllä ihan pyllystä nuo sisäilmaongelmat. Meidän lasten kyläkoulun jatkuminen on kokoajan vaakalaudalla, tämä sisäilma on yksi tärkeä syy miksi tahdon lapsien jatkossakin saada käydä koulunsa siellä.
    Hyvä että pysyit tiukkana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kyläkoulu säilyisi. Monestakin syystä! Uskon myös, että pienemmät yksiköt ovat yksilön kannalta kivempi vaihtoehto :)

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus, etenkin tuo loppu, koska liian usein sisäilmasairaat leimataan luulosairaaksi eikä asiaa auta, että rakennusten ongelmia salaillaan. Meitä sisäilmasta sairastuneita on aivan liikaa ja vaikka itse olen ollut pois sairastuttavasta paikasta, niin sairastuin pitkällisen altistumisen jälkeen niin pahasti, että se vaikuttaa arkielämääni ihan joka päivä.

    Pahinta kaikessa on se, että lapset ja nuoret altistuu eikä asialle tehdä mitään. Onneksi lapsenne pääsi terveellisiin tiloihin ja selvisitte loppujen lopuksi aika vähällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että mä vihaan tuota vihjailua ja leimaamista luulosairaaksi. Ne puheet saivat itsenikin monta kertaa miettimään, että taistelenko turhaan lapseni puolesta. Mutta vaihto osoitti, ettei turhaan taisteltu.

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus. Kannattaa olla tiukkana. Kukapa lapsensa puolia pitäisi jos ei omat vanhemmat? Sitä myös miettii, että mikä meillä rakennuspuolella on pielesä julkisella puolen kun niin paljon on näitä homejuttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne ole tilaajan kiire + energia- eli myrkkytiiviys yhdistettynä ilmanvaihdon pysäyttelyyn säästösyistä...

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus. Kannattaa olla tiukkana. Kukapa lapsensa puolia pitäisi jos ei omat vanhemmat? Sitä myös miettii, että mikä meillä rakennuspuolella on pielesä julkisella puolen kun niin paljon on näitä homejuttuja?

    VastaaPoista
  9. Kiitos kun kirjoitit tästä. Oma poikani on allergikko, atoopikko ja astmaatikko ja kieltämättä jännittää, miten koulutaival tulevaisuudessa sujuu kun sisäilmaongelmia on niin monessa rakennuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teidän kohdallenne osuisi puhdas koulurakennus!

      Poista

Kiitos kommentistasi!