31.5.16

Rakkaimmat kirppislöytöni











Modernisti Kodikkaan Kertun sisustuskirppislöydöistä lukiessani oikeastaan havahduin huomaamaan ostavani itsekin yllättävän paljon sisustusjuttuja käytettyinä. Vaikka jaksankin sitkeästi nostaa sisustamisen ekologisempia valintoja esiin, en ensisijaisesti tarkoita sillä käytettyjen tavaroiden ostamista vaan ennemminkin suunnitteluun ja valmistusprosessiin liittyviä parempia ja kestävämpiä valintoja.

Second hand -tuotteiden ostaminen edustaa itselleni enemmänkin sitä, että voin panostaa sellaiseen laatuun, johon minulla ei uutta tuotetta ostaessani sillä hetkellä olisi ehkä varaa. Jotkut klassikkotuotteet myös tuntuvat käytettyinä huomattavasti sielukkaammilta kuin pakasta vedetyt uudet yksilöt. 

Osa kirppislöydöistä on päätynyt meille pitkän harkinnan ja tinkimättömän sitkeän kyttäämisen seurauksena. Useimmat kuitenkin vähän yllätyksenä ja lähes pyytämättä. Jotkut taas kuuluvat vähän molempiin näistä kategorioista.

Paras esimerkki tästä on ehdottomasti rakkain second hand löytöni, sapelimahonkiviiluinen Artekin pöytä. Pöytä oli kyllä harkittu ostos, mutta kuvittelin ostavani oranssihtavalla petsilla pilatun koivuviiluisen pöydän. Tarkoituksenani oli maalauttaa kansi valkoiseksi mutta toisin kävi. Petsin alta löytyi kauneista kaunein sapelimahonkipinta. Ensireaktioni oli hämmennys, sillä suurena vaaleiden puulaatujen rakastajana ei kodissamme ole ollut sijaa tummille puunsävyille. En kuitenkaan voinut lähteä pilaamaan arvokasta pöytää maalilla, vaan annoin sille mahdollisuuden. Onneksi niin. Pöydästä on tullut todella rakas ja ilman tuota tummakantista pöydää, keittiömme tunnelma olisi jotain aivan muuta.

Oranssinpunainen Eamesin DSW-tuoli kuuluu osastolle harkitsemattomat ostokset. Bongasin sen Huuto.netistä pahimpaan mustavalkosisustusbuumin aikaan. Tarjosin tuolista naurettavan edullisen hinnan enkä ikinä uskonut saavani sitä, mutta niin vain kävi, ettei kukaan muu ollut punaisesta tuolista kiinnostunut. Minusta tuoli on todella symppis. En ehkä olisi marssinut kaupasta ostamaan tuota väriä, mutta loppuseltaan se antaa paljon hauskemman ilmeen kuin mitä sama tuoli mustana tai valkoisena antaisi.

Järkivalintoja, ja pidempään kytättyjä löytöjä taas edustavat Muuramen työpöydän laatikostot sekä Artekin 69-tuolit. Näitä paljon myytyjä klassikoita on usein tarjolla, joten ostoprosessissa ei kannata suotta hötkyillä. Voi vain odottaa rauhassa milloin sopivat yksilöt osuvat kohdalle. Kyttäämistä muuten helpottavat nettikirppareiden tarjoamat hakuvahtipalvelut, joita itse ainakin käytän ahkerasti.

Olen etsinyt käytettyinä myös tuotteita, joiden toimivuudesta en ole ollut niin varma. Vierashuoneemme vuodesohva kuuluu tähän kategoriaan. Huoneen käyttötarkoitusta ja kokonaisuutta miettiessä emme olleet satavarmoja, miten tulemme huonetta käyttämään ja olisiko vuodesohva ylipäätään "se juttu". Käytetyillä tuotteilla on taloudellisesti aika riskitöntä tehdä kokeiluja, sillä yleensä tuotetta uudelleen myydessä saa suurin piirtein saman rahan takaisin kuin mitä siitä on itsekin maksanut. Mutta Ikean PS-vuodesohva on osoittautunut käytössä varsin toimivaksi peliksi, joten se on lunastanut paikkansa vierashuoneestamme. 

Hayn Don't leave me -pöytä on myös kirppislöytö. Vuodesohva kaipasi laskutilaa, mutta sen tuli olla helposti pois siirrettävissä levitettävän vuoteen tieltä. Kriteerit täyttävä pöytä löytyi nettikirppikseltä kotimme läheltä. Käytetyksi tuotteeksi maksoin pöydästä aika kovan hinnan, mutta se oli täysin uudenveroinen, ja toisaalta säästyin myös tilaamisen ja odottelun vaivalta.

Olohuoneeseen olen puoli iäisyyttä kytännyt linoleumkantista pyöreää pöytää, mutta kun se ei ole osunut minun kohdalleni, poimin kerran muutamalla kympillä neliön muotoisen erittäin hyväkuntoisen Artekin pöydän korvikkeeksi. Toisen romu on toisen aarre.

Makuuhuoneen Vuolle-valaisin kuuluu juttuihin, joista olin haaveillut pitkään, mutta varjostimen korkeahko hinta piti minut aina vain haaveilijan tasolla. Kun kerran sitten näin sellaisen käytettynä myytävänä, iskin heti kiinni. Parasta ehkä onkin juuri se, että saa täytettyä jonkun todella pitkäaikaisen haaveensa.

Kierrätyskeskuksia ja pikku paikkakuntien kirppiksiä kiertäen löytäisi varmaan ihan todellisia helmiä, mutta nettikirppisten kaluamisen helppous vie itselläni voiton. Mitä aktiivisempi jaksaa itse olla, sitä todennäköisemmin odotetut aarteet tupsahtavat eteen.

Jotkut bloggarit tuntuvat olevan suoranaisia magneetteja huippulöydöille, kuten upeita klassikoita bongaava Form Follows Function -blogin Tuija, Keski-Euroopan kirppareita kaluava Ex-minimalisti Riikka ja lähes kokonaan kierrätysjutulla kotinsa sisustanut Lucksury life -blogin Heidi, idyllistä Tyynelää sisustava Sateenkaaria ja serpentiiniä -blogin Laura ja kotimaisiin klassikoihin luottava Luumutar.

Kelpaako sinulle käytetty?


27.5.16

Marimekko-hulluutta on kahdenlaista






Meidän perheessä on Marimekko-hulluutta tasan kahdenlaista. Kuosit jakavat mielipiteet kuin Valion Aurajuusto-mainoksessa. Toiset vihaa, toiset rakastaa.

Minä kuulun jälkimmäisiin, mieheni ei. Hän on kuulemma saanut yliannostuksen Marimekosta lapsuudessaan. Vanhoja valokuvia katsellessa voinkin sanoa, että anopilla oli varsin hyvä sisustusmaku. Koti oli skandinaavisen selkeä, ja täynnä Marimekkoa.

Olen pitkään toteuttanut mieheni toivetta pidättäytyä kaukana Marimekon kuoseista, mutta uusia raitakuoseja en yksinkertaisesti voinut vastustaa. Eivätkä ne nyt kuosina sitä tyypillisintä Marimekkoa olekaan, joten ne ovat saaneet olla aivan rauhassa.

Mutta yksi asia johti toiseen, ja pian värikkäät kuositkin alkoivat kutsumaan nimeäni. Pitkään ajattelin, että niistä on vain pidättäydyttävä avio-onnen säilyttämiseksi, kunnes keksin kuoseille mainion paikan: oma työhuoneeni, oma valtakuntani.

Täällä ei vietä aikaansa minun lisäkseni kuin toimistokoira Minni, joka ei ole valittanut uusista tyynyistä lainkaan. Päinvastoin, tyynyt ovat kelvanneet erinomaisesti pään lepuutukseen pitkien ja raskaiden vahtivuorojen aikana.

Nyt täytyy vain tehdä itselle rajat selviksi, ettei Marimekko-hulluus yllä samoille katastrofaalisille asteille kuin ysärillä kävi. Silloin taisi allekirjoittaneella mennä ihan pikkuisen överiksi.

Ihania Marimekko-kuvia sekä arvonta löytyy myös Suvin Valkoinen Harmaja -blogista! Kannattaa käydä osallistumassa, mikäli samanlainen tyynymania on iskenyt sinuunkin.

Marimekko - hot or not?

26.5.16

Jatko-osa lempitapettimallistooni!














Miten ihmeessä olen onnistunut missaamaan uutisen lempitapettimallistoni, Boråsin Scandinavian Designersin kakkososasta?! Mallisto on ilmeisesti lanseerattu maaliskuun lopussa, jolloin olimme Teksasin reissulla, mutta silti kummastelin tämän livahtaneen ohitseni.

Joka tapauksessa ainakin pressikuvien perusteella olen jo ihan myyty. Scandinavian Designers II 
-tapettimallisto jatkaa suoraan siitä, mihin neljä vuotta sitten lanseerattu ykkösosa jäi. Viiden pohjoismaisen muotoiluikonin, Stig Lindbergin, Viola Gråstenin, Arne Jacobsenin sekä Gocken ja Lisbet Jobsin 1940-60-luvulla suunnittelemat kuosit ovat samaan aikaan hyvin ajankohtaisia, mutta myös ihastuttavan ajattomia. 

Mallisto tulee myyntiin kesäkuun alussa, joten on vielä hetki aikaa miettiä, mitkä seinät sitä tapetoisi. Meillä vaan alkavat tapetoitavat seinät loppumaan kesken, kun vanhatkin kuosivalinnat ihastuttavat edelleen. Scandinavian Designers -mallistostahan meillä on Grazia omassa työhuoneessani ja Trapez teinin huoneessa. Enkä pois vaihtaisi kumpaakaan tapettia.

Tapetittaako?

Kuvat: Boråstapeter

25.5.16

Verhoilla pehmeyttä + etu

Yhteistyössä JaMe-system







Kiitos viime viikonloppuna vietettyjen rippijuhlien, olemme saaneet täällä aikaiseksi yhtä sun toista. Yksi selkeimmän parannuksen antaneista jutuista on keittiön uudet verhot. Tai siis ylipäätään verhot.

Keittiö taisi, hupsista vaan, keretä olla verhoitta muutaman vuoden. Ei sillä, ettenkö niitä sinne ole halunnut, en vain ole saanut aikaiseksi. Verhottomuus sopii mainiosti kohteisiin, joissa on huikean hieno arkkitehtuuri ja mielettömät maisemat, mutta tällaisessa snadisti vaatimattomammassa majassa verhoilla voi saada ihmeitä aikaan. 

Verhoilla voi visuaalisesti hämätä ikkunoita todellisuutta korkeammaksi asentamalla ne huomattavasti ikkunaruutua korkeammalle. Tällä yksinkertaisella kikalla on samalla se mukava seuraus, etteivät verhot tällöin peitä liiaksi ikkunasta sisään tulevaa valoa. 

Verhoissa, kuten matoissa, huonekaluissa ja valaisimissakin, oikeat mitat ja mittasuhteet ovat tärkeitä oikeanlaisen vaikutelman saavuttamiseksi. Onneksi mittatilausverhojen tilaaminen ei ole sen kummempi homma kuin valmisverhojenkaan hankkiminen. Ainakaan JaMe-systemillä, mistä tilasin meidän verhot.

Joskus mitat ovat pienestä kiinni, kuten meidän tapauksessamme. Keittiön kummankin ikkunan leveys peitelistan ulkoreunasta peitelistan ulkoreunaan on 146 cm. Lähin tuohon passaava vakiomitta laskoskaihtimille on 150 cm. Se olisikin monessa muussa tapauksessa varsin passeli koko, mutta ei valitettavasti tässä kohteessa, sillä vain muutaman sentin päässä toisistaan sijaitsevissa ikkunoissa kaksi 150 cm leveää verhoa olisivat käytännössä olleet aivan kiinni toisissaan ja muodostaneet näin yhden hervottoman raskaan näköisen verhokompleksin. Pienikin rako verhojen välissä antaisi kokonaisuudella ilmaa eikä tekisi siitä niin raskasta. Niinpä minut pelasti JaMen mittatilaussysteemi, jonka ansiosta sain tilattua 148 cm leveät verhot aivan samalla vaivalla kuin vakiomittaisetkin. Kaksi senttimetriä verhojen välissä keventää kummasti yleisilmettä.

 Lisäksi tilasin samassa paketissa määrämittaan lyhennetyt tarrakiskot sopivine kiinnikkeineen. Toisin sanoen yksi tilaus, kaikki tuli valmiina postipaketissa ja jäljelle jäi enää ainakin vierestä katsottuna varsin helpolta näyttänyt asennustyö.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen verhoihin. Olin etukäteen tilannut mallipalat valkoisista pellavakankaista, joista valitsin paksun luonnonvalkoisen Ecret-nimisen kankaan. Puhtaampi valkoisen sävy olisi saanut vanhat ikkunanpielet näyttämään entistä kulahtaneemmilta.

Verhojen asennuksen jälkeen keittiö tuntuu nyt paljon aiempaa viimeistellymmältä ja viihtyisämmältä. Tosin heti asennuksen jälkeen aloin miettimään, että nostaisinko verhoja vielä reilu 10 cm ylemmäksi. Asennuskorkeus on tällä hetkellä yläkaappien kanssa samassa linjassa, mutta ehkä korotetumpi asennuskorkeus antaisi vielä kevyemmän yleisilmeen. 

Täytyy vain ensin saada jollain ihmeen konstilla pehmiteltyä asentaja, joka ei tajua näitä mielenmuutoksia sitten yhtikäs yhtään.

Yhtä kaikki, verhottomuuteen ei ole enää paluuta. Jos sinäkin kaipaat uusia verhoja, kannattaa käydä  JaMe-systemin sivuilla tutustumassa heidän kätevään tilaussysteemiinsä.

JaMe-system tarjoaa lukijoilleni kesäkuun loppuun saakka ilmaisen toimituksen verkkokaupan kaikkiin tuotteisiin.

Ilmaiset toimituskulut saat valitsemalla toimituskohde ja tapa -kohdasta NOUTO (tuotteet kuitenkin lähetetään sinulle normaaalisti) ja kirjoittamalla lisätietokohtaan TUNNE TILAT. Alennus on voimassa 30.6.2016 saakka.

16.5.16

Eräs tarina koulun vaihdosta sisäilmaongelmien takia


Olen saanut lukea Ylen uutisista surullista tilastoa siitä, kuinka moni suomalaiskoulu ja etenkin sen käyttäjät kärsivät pahoista sisäilmaongemista. Vaikka asiasta puhutaan paljon, tiedän omasta kokemuksesta, ettei sisäilmaongelmista kärsivien tie ole helppo. Siksi haluankin kertoa meidän tarinan, jos siitä olisi edes jollekin hyötyä ja apua.

Nuoremmalla tyttärelläni on diagnosoitu astma 1-vuotiaana. Sairaus on verrattain hyvin pysynyt aisoissa lääkityksen avulla. Keväisin siitepölyaikaan lääkitystä on aina jouduttu lisäämään, mutta muutoin lapsi on elänyt aina aivan normaalia elämää, ollut touhukas ja rakastanut urheilua.

Ensimmäiset kouluvuodet pienessä lähikoulussa sujuivat varsin mallikkaasti, vaikka ilmeisesti myös siinä koulurakennuksessa on ollut jonkun verran sisäilmaongelmia. Mutta kaikkihan eivät oireile kaikesta, ja toisaalta ensimmäisten vuosien koulupäivät ovat myös lyhykäisiä, jolloin ongelmat eivät päässeet kertautumaan.

Kolmannelle luokalle, isompaan kouluun siirtyessä allergiat sen sijaan räjähtivät käsiin. Jouduimme ensin tuplaamaan lääkemäärät, joiltain osin jopa triplaamaan. Astmalääkkeiden lisäksi ennen vain siitepölyaikaan käytössä ollut nenäsumute muuttui jokapäiväiseksi. Vähitellen tukkoisuuden kaveriksi alkoivat tulla päänsäryt.

En ensin yhdistänyt päänsärkyjä sisäilmaongelmiin, vaan käytin lasta niin silmä- kuin hammaslääkärissäkin hakien syytä jatkuville särkykohtauksille. Silloinen koululääkäri oli kuitenkin viisas ja epäili heti särkyjen yhteyttä sisäilmaongelmiin ja suositteli lapselle koulun vaihtoa. Nieleskelin hieman siinä kohtaa, sillä koulun vaihto tuntui isolta harppaukselta lapselle, jolle uusi koulu tuttujen kavereidenkin kanssa tuntui isolta jutulta, saati sitten lähteä ihan yksin. Toisekseen kävelymatkan päässä ei ollut mitään vaihtoehtoakaan. Eli koulun vaihtaminen olisi tarkoittanut sitoutumista lapsen kuljettamiseen.

Sitkuttelimme ja sinnittelimme eteenpäin. Koulu tuli hienosti vastaan sillä, että oppituntien paikkoja vaihdettiin kaikista pahiten oireita aiheuttavista paikoista vähemmän allergisoiviin. Silti vähitellen oireet vain pahenivat ja pahenivat. Neljännen luokan syksyllä lapselle alkoi nousta lämpöä, joka ilman muita flunssan tai muita oireita vain kesti ja kesti. Päänsärkykohtaukset alkoivat olla ihan joka päiväisiä. Suurimman osan vapaa-ajasta lapsi taisi jo maata pimeässä huoneessa.

Onneksi sinä vuonna oli pitkä joululoma. Kolmen viikon loman aikana lapsi kuntoutui aivan normaaliksi, pitkään kestänyt lämpö laski normaaliksi eivätkä päänsäryt enää vaivanneet. Ehkä omissa ajatuksissanikin kouluongelmat kaikkosivat, sillä saadessani puhelun ensimmäisenä koulupäivänä kolmen viikon joululoman jälkeen, vakuutin silmät kirkkaina lapsen voivan hyvin. Niinhän hän kotona voikin tieysti, mutta totuushan oli tietysti ihan toinen lapsen palatessa kotiin. Pää oli jälleen kipeä ja lämpö noussut yli 37 asteen.

Sen viikon lopulla mittani tuli täyteen. Olin juuri loma-aikaan nähnyt, kuinka loma-aikaan lapseni voi hyvin ja heti koulun alettua päänsärkykohtaukset alkoivat jälleen. Lapsi oli itkuinen ja väsynyt. Otin puhelimen käteen ja soitin lähimpänä olevan, sisäilmalta puhtaaksi tietämäni, koulun rehtorille ja kysyin olisiko heidän mahdollista ottaa yksi uusi nelosluokkalainen vastaan. Rehtorilla oli onneksi varsin myönteinen suhtautuminen asiaan ja jo ensimmäisen puhelun aikana huokasin helpotuksesta sen suhteen, että asiat voisivat vielä ratketa.

Isommat ongelmat olivat silloisen koulun rehtorin kanssa, jonka mielestä koulussa ei ollut sisäilmaongelmia lainkaan, vaikka tiesin meidän lisäksi monia, monia muitakin altistuneita. Rehtorille ei myöskään kelvannut oman koululääkärin kirjoittama lausunto, jossa hän suositteli koulun vaihtoa. Sen sijaan kävimme rehtorin toiveesta lääkärillä, joka sanoi suoraan, että hän ei usko sisäilmaongelmiin  ollenkaan, sillä ei itse kärsi niistä. Niinpä. Samalla logiikalla voisin sanoa, etten minäkään en usko malariaa olevan olemassa, kun en itse ole siihen sairastunut. Myös se ensimmäisenä koulupäivänä tehty puhelinsoitto, jolloin kerroin lapsen voineen viime aikoina hyvin, käännettiin minua vastaan. Olinhan juuri edellisellä viikolla kertonut, että lapsella ei ole mitään ongelmia. Kotona. Joka tapauksessa sain lääkärin kirjoittamaan todistuksen, että lapsella on ollut allergiaoireita, vaikka lääkäri oireita vähättelikin.

Koko prosessi kaikkine vääntöineen kesti pari viikkoa. Sain jatkuvasti kuulla vihjailua siitä, että kuvittelemme oireet, ja pelottelua siitä,  että toisella koululla asiat tulisivat olemaan vielä paljon pahemmin. Monta kertaa itsekin mietin näiden lukuisten vääntöjen aikana, että mitä olen tekemässä. Jännitin, miten arka lapsi pääsisi uuteen luokkaan sisään kesken lukukauden ja tietysti myös kaikkien pelottelujen jälkeen, että entäs jos oireet uudessa paikassa todellakin pahenevat. Meidän kun piti allekirjoittaa paperi, jossa vannoimme, ettei lapsi voi enää tulla takaisin lähtökouluun, vaikka hän saisi minkälaisia oireita uudessa koulussa. En tiedä onko tuollainen edes laillista, mutta tiesin, ettei lapsi siihen kouluun enää palaisi missää tapauksessa, joten minun kannaltani oli aivan se ja sama tuo paperi allekirjoittaa.

Mutta tärkeintä on kai se, mitä tapahtui, kun kaikki byrokratia saatiin selväksi, ja lapsi todellakin siirtyi uuteen kouluun. Se oli kuin olisi taivaspaikka auennut. Lapsi tutustui nopeasti uusiin luokkakavereihin, joka oli tietysti tärkeää, mutta vielä tärkeämpää oli tietysti se, että päänsäryt jäivät sille tielleen. Ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana minulle vasta oikeastaan selvisi minkälaisessa helvetissä lapseni oli elänyt. Lapsen kotona kommentoimat "Nyt jaksan jutellakin ihmisten kanssa" ja "Ihanaa kun viikonloppu alkaa jo perjantaina, kun ei särje päätä" kertovat paljon minkälaista arki sisäilmaongelmien kanssa painivana oli ollut.

Parasta oli mielestä se, kun lapsi itse totesi koulun vaihdon olleen paljon pienempi murhe kuin vanhassa koulussa kärsiminen. Aivan suotta olin siis pitkittänyt ja pitkittänyt koulun vaihtoa. Itse asiassa koulunvaihto oli parasta, mitä pystyin lapselleni tarjoamaan. Lapsen allergialääkkeiden määrät laskettiin vähitellen normaalimmalle tasolle, ja ajan kuluessa jotkut lääkkeet ovat jääneet kokonaan tarpeettomiksi.

Ennen kaikkea meillä on kotona nyt huomattavasti positiivisempi ja jaksavampi lapsi, joka menee mielellään kouluun ja jaksaa mainiosti hoitaa kouluhommansa kotonakin.

Tällä kirjoituksella haluan valaa uskoa niihin, jotka epäilevät lapsensa altistuneen sisäilmaongelmille. Omiin vaistoihin ja lapsen puheisiin kannattaa luottaa. Puhumme sellaisista asioista, joihin ei löydy mittareita. Se, että kaikki eivät oireile, ei tarkoita sitä, etteivätkö herkemmät saa todellisia oireita. Koska erityisesti homealtistuminen on kumulatiivista, kannattaa myrkyllisissä tiloissa oleskelu lopettaa niin pian kuin mahdollista. Todennäköisesti ainakin muutama ihminen leimaa teidät hysteerisiksi hulluiksi, luulosairaaksi tai vähintäänkin ylireagoivaksi kaistapäiksi.

Silti minä suosittelen, ettei kenenkään terveydellä leikitä. Varsinkaan lapsen, jonka altistuminen saattaa loppupeleissä vaikuttaa koko lopun elämän valintoihin.

Ugh.

kuva: Elina Siira

10.5.16

Voisiko itsetutkiskelu pelastaa huonekalurallilta?




Minun mielestäni (saatan hyvin olla väärässäkin) onnistunut sisustus on ennen kaikkea mielentila. Parhaimmillaan tila tekee minut onnelliseksi, antaa minulle voimia ja vahvistaa omia vahvuuksiani ja luonteenpiirteitäni. Toisaalta joku toinen tila voi taas aiheuttaa pahimmanlaatuista ärtymystä, kiireen tunnetta, väsymystä tai jopa ahdistusta.

Erilaiset asiat, esineet, muodot ja sävyt vaikuttavat meihin erilailla. Varmasti eri elämäntilanteetkin vaikuttavat siihen, minkälaista ympäristöä kulloinkin kaipaamme, mutta uskon että isoimmat linjaukset mieltymyksistä ovat syntyneet jo lapsuudessa.

Kokeilepa. Sulje silmäsi ja palaa hetkeksi lapsuuteesi. Muistele jotain hetkeä ja paikkaa, joka oli sinulle erityisen merkityksellinen. Missä olit? Mitä ympärilläsi oli? Mitä tunsit? 

Oma päällimmäinen muistoni on se kuinka lämpimänä kesäaamuna herättyäni kömmin aurinkoiselle terassillemme. Oli valoisaa, lämmintä, aurinko tuntui pehmeänä kosketuksena iholla, jalkojeni alla rapisi kaislamatto. Istahdin pieneen korituoliini nauttimaan äidin laittamaa aamiaista. Valkoisesta lohkotiilestä rakennettu talo välkkyi auringonvalossa. Asuimme päättyvän kadun viimeisessä talossa, joten terassi oli ihanan suojaisa ja yksityinen paikka. Rakastin sitä pientä kahinaa, kun tuulenvire heilutti terassin edessä kasvavan puun hentoja lehtiä.

Tämä on se tunnelma, johon jatkuvasti haluan itseäni sisustaa. Se selittää monet mieltymykseni materiaaleista, värisävyistä ja tunnelmasta. Rakastan valoa. Vaikka pidän väreistä, ja oikeastaan melkeinpä ihan kaikista väreistä, olen aina halunnut pitää kotini suuret pinnat suhteellisen vaaleina. Ihailen kovasti toisten tummia, tunnelmallisia tiloja, mutta en vain tuntisi itseäni kotoisaksi niissä. Kaipuu auringonvalosta vaikuttaa myös mieltymykseeni valon sävystä. Paras vaihtoehto on tietysti aina lämmin aito luonnonvalo, mutta jos keinovalon sävy pitää valita, valitsen aina mieluummin lämpimän kuin kylmän sävyn. En tiedä pahempaa vaihtoehtoa kuin siniseen ja violettiin taittavat keinovalot. Ihan rehellisesti sanottuna ne ajavat minut hulluuteen. Eikä tämä ole vitsi.

Kenellekään ei varmaan ole jäänyt epäselväksi se, että rakastan luonnonmateriaaleja, enkä vähiten sen vuoksi, miltä ne tuntuvat paljaalla iholla. Valitsen aina materiaalit ennen kaikkea tunnun mukaan, sitten vasta ulkonäön. 

Esimerkiksi työhuoneeni korkkilattia on minusta aivan ihana. Moni kauhistelee korkin luonnollista sävyä, enkä minäkään samaa väriä valitsisi maalattuna, mutta se nyt vain on osa korkkia. Olisin voinut valita lattiamateriaalin myös ulkonäkö edellä. Silloin lattiani ei todennäköisesti olisi näin mukava ja lämmin jalkojen alla ja tuskin pääsisin siihen tunnelmaan, mitä haluan.  Joku muu lattiamateriaali näyttäisi kenties kuvissa freesimmältä, mutta kylmä ja kova lattia veisi minut kauaksi siitä lapsuuteni kesäpäivän ihanasta tunnelmasta.

Oikeanlaisen tunnelman löytäminen ja siihen pyrkiminen on siis yksi tie onnistuneeseen sisustukseen. Uskon vahvasti, että se voisi pelastaa monen huonekalurallin pyörteessä kärvistelemän sisustajankin pinteestä. Voihan joku tietty huonekalu tai valaisinkin tehdä onnelliseksi, mutta luultavasti siihen tarvitaan jotain enemmänkin. Kokonainen tunnelma, joka saa meidät pysähtymään ja nauttimaan hetkestä.

Minkälaista tunnelmaa sinä kaipaat?

9.5.16

Mitä koulutus muutti minussa









Eilinen ihanan rento ja aurinkoinen äitienpäivä herätti minut muistelemaan edellistä äitienpäivää, jonka vietin totaalisen päinvastaisissa tunnelmissa. Kökin nimittäin koko päivän olohuoneen lattialla karmealta tuskanhieltä haisevassa yöpaidassa opinnäytetyötäni viimeisellen.

Opinnäytetyön tekeminen otti erityisesti henkisesti koville, vaikka toisaalta sehän on vain yksi tehtävä monen muun joukossa. Silti näköpiirissä häämöttävä valmistuminen antoi siihen aivan erityisen tunnelatauksensa. Opinnot alkoivat olla plakkarissa, mutta olo tuntui sillä hetkellä kaikkea muulta kuin valmiilta.

Sisustusarkkitehtuurin opinnot kasvattivat samaan aikaan itsevarmuutta, mutta myös murensivat sitä. Jos olen nyt ihan rehellinen, niin viisaimmillanihan minä olin ennen koulunpenkille ryhtymistä. Olin seurannut sisustustrendejä ysärin alusta saakka, toiminut vuosikausia sisustusmyyjänä ja tarjonnut tietysti kaikenlaista pientä suunnitteluakin myymiini tuotteisiin perustuen. 

Mutta kuinka kapea-alaista ymmärrykseni olikaan! Olin varmasti ihan taitava valitsemaan toisiinsa sopivia tapetteja ja sohvatyynyjä, mutta ilman syvempää ymmärrystä ja tietoa tilat olisivat olleet kalseita katalogisisustuksia. Toisiinsa sopivaa ja kaunista, mutta ah kovin hengetöntä. 

Tilasuunnittelussa kuitenkin tärkeintä mielestäni on juuri se tunnelma, joka on niin paljon muutakin kuin toisiinsa sointuvia juttuja. Se on tilan henkiin herättämistä. Se huomioi aina olemassa olevan arkkitehtuurin sekä tilan luonteen. Se ei ikinä unohda yhtäkään tilan käyttäjistä. Se tekee tilasta käytännöllisen, toimivan ja viihtyisän. Oikeastaan visuaalisuus syntyy vasta näiden kaikkien muiden asioiden summana. 

Koulutuksen myötä suunnitteluprosessi on siis monin verroin entistä monipuolisempi, mutta samalla se taas nostaa niin paljon huomioonotettavia seikkoja esiin, että tunne siitä kuinka tietää kaikesta kaiken, on aika hyvin karissut. Nyt sentään tiedän ja tajuan, mitä kaikkea en tiedä, ja osaan kysyä. 

Vaikka tieto onkin lisännyt tuskaa, auttaa se minua myös nukkumaan yöni levollisesti. Pahimmillaan huonoilla valinnoilla ja materiaalitietämyksellä kun voi pilata sekä asiakkaidensa että jopa koko rakennuksen terveyden.

Tsemppiä muuten kaikille alan kouluihin pyrkiville. Nyt taitaa olla juuri ne hetket käsillä, kun pääsykokeissa jännitetään.

kuvat: Elina Siira

3.5.16

A.S. Helsingö uppgreidaa IKEA keittiön





Persoonallisten lisäosien tarjoaminen IKEA kalusteisiin ei ole mikään uusi juttu, mutta uusin tulokas, kotimainen A.S. Helsingö on silti varsin tervetullut lisä näille markkinoille.

Klassisen tyylikkäiden Järvi-Suomessa valmistettujen ovimallien värivaihtoehdot saavat pääni aivan pyörälle. Jankutan aina totuutta, ettei väri tietokoneen näytöllä kerro mitään siitä, miltä värisävy lopullisessa ympäristössään tulee näyttämään, mutta jo nettikuvien perusteella uskaltaisin jo väittää, että tässä yrityksessä on käytetty aikaa juuri niiden oikeiden sävyvivahteiden löytämiseen.  

Olisiko valintani pehmeä Linen brown, kuulas Water green vai syntisen herkullinen Deep burgundy? Ei, keittiöremontti ei ole suunnitteilla. Vielä. 

Mutta haaveillahan saa, eikö?



2.5.16

Takaisin ruotuun









Tee kuten itse opetat.

Puhun erittäin mielelläni istumisen haitoista, ja tarjoan toimistotyöntekijöille istumisen sijaan seisomisvaihtoehtoa. Mainostan auliisti, että itselläni on normaalin työpöydän lisäksi myös seisomatyöpiste.

Olenko tehnyt työtä seisten viime aikoina? No en! Olen istunut kuin tatti. 
Olenko voinut erityisen hyvin tai kokenut itseni virkeäksi? En todellakaan.

Pikkuhiljaa seisomakorkeuteen asennetulle klaffipöydälleni alkoi kertymään kaikenlaista roinaa eli kaikki se sälä, mitä ei jaksanut suoraan laittaa paikalleen: esitteitä, lehtiä, käyntikortteja, kameratarvikkeita - you name it.

Koska maanantait ovat maailman parhaita päiviä mullistaa koko elämänsä ja aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä, raivasin oman pienen seisomapisteeni aamutuimaan. Vartin notkumisen jälkeen päätin hakea vielä olohuoneesta eucalyptuksen oksankin tuomaan viihtyisyyttä. 

Siinä minä nyt sitten pönötin. Puoli kymmeneltä seisominen jo melkein itketti. Jalkojen päällä oleminen tuntui aivan käsittämättömän raskaalta, vaikka yritin vaihdella painopistettä, pitää ryhtiä, välillä rentouttaa toista jalkaa jne. Päätin kuitenkin sinnitellä kymmeneen asti vaikka väkisin. Alkuun minuutit matelivat eikä ajatuskaan tahtonut pysyä kasassa, mutta jossain vaiheessa kai hiffasin taas homman idean, sillä yhtäkkiä huomasinkin kellon olevan kaksi. Jolloin menin kiireesti istumaan, etten joudu suorastaan ylikuntoon.

Olo oli kuitenkin huomattavasti normipäivää virkeämpi, joten kai se on kokeiltava pystyisikö seisomiseen vielä joku tiistaikin vai onko tämä vain tällainen maanantaijuttu.