25.2.16

Näkyykö nuoruuden ihannointi sisustamisessakin?







Pitääkö sisustuksenkin näyttää jatkuvasti tuoreelta? 

Miksi huolestumme kaikista elämänjäljistä? 
Miksi lattiamateriaalin valintakriteereistä tärkein on se, ettei siihen saisi jälkiä teräaseellakaan? 
Miksi jätämme taulut ripustamatta säästääksemme seinäpintoja?
Matto ei saa näyttää kuluneelta, tuoli istutulta eikä pöytäpinta käytetyltä.

Samaan aikaan, kun ihannoimme sata vuotta vanhoja rakennuksia, kolhiintuneita ja kuluneita kalusteita, olemme hysteerisiä jokaisesta elämän jäljestä, joka erottaa omat kalusteemme uusista.

En kiellä sitä, etteivätkö ne naarmut potuttaisi välillä itseäkin. Huusin kesällä kolme kertaa putkeen kaikki tietämäni kirosanat pudottaessani ison vasaran vasta hiotulle puulattiallemme. Siis ihan ensimmäisenä päivänä, kun otimme lattian käyttöön. Seuraavana päivänä tiputin samaiselle lattialle lapsen metallisen sängyn osat. Nyt nuo kuitenkin hymyilyttää jo. Jäljet kun eivät mitenkään vaikuta käyttöominaisuuteen. Muistuttavat vain eletystä elämästä. Ja kömpelyydestä. 

Kun kuvissa näkyvä vanha Artekin pöytä laitatettiin kuntoon, entisöijä varoitteli heti, ettei kaikkia jälkiä saa korjatuksi. Ei haittaa yhtään. Pöytä on 40-luvulta. Miksi ihmeessä sen pitäisi näyttää uudelta? Neljäkymmentä vuotta vanhoissa tuoleissakin on jos jonkinmoista arpea ja kolhua. Olisi enemmänkin outoa, jos tuolit näyttäisivät koskemattomilta. 

Jääkö tämän aikakauden kalusteista mitään jälkipolville ihmeteltäväksi? Vai kärrätäänkö kaikki pari vuotta vanhentuneet kalusteet aina auttamattomasti kaatopaikalle? Tai hiotaanko joka rutun jälkeen pikaisesti käytönarvet piiloon ja laitetaan uutta maalia päälle?

Ugh!

Karin

18 kommenttia:

  1. Ihana pohdinta. Pakko tuikata kommentti. Meillähän rakastetaan kaikkea naarmuista ja elämää nähnyttä. Mitään perittyä tai huutokauppalöytöjä ei kuitenkaan ole ehditty hankkia tai saada, muuta matkustanutta vain. Peritystä puheenollen, alan seuraavaksi puuhaamaan noita samoja Artekin ruokapöydäntuoleja lapsuudenkodistani meillepäin <3. Myös uudessa lattiassa, sekä betonissa että parketissa on omaa aikaansaannosta olevat naarmut. Elämä on ja jatkuu.

    t. Piia / www.gloria.fi/blogit/pieni_talo_helsingissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on hassua, kun joskus kuulee kehun, että tila näyttää aivan siltä kuin siellä ei olisi asuttukaan. Ei ole varmaan sitten elettykään :)

      Poista
  2. Kuten tiedät, olen vähän hurahtanut vintageen, joten elämisen jälkiä näkyy meidän kodissa ihan reilusti. Tuntuisi ihan hullulta yrittää tehdä vanhasta uuden ja käyttämättömän näköistä. Toisaalta olen joskus turhan laiska korjaamaan sellaisia elämisen jälkiä kuin vaikka kolhuja valkoisten Muuramen laatikostojen maalipinnassa, sillä ne eivät kyllä minun silmissäni tuo mitään viehättävää kotoisuutta vaan näyttävät vain epäsiisteiltä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei ne rapistumiset levypinnoissa niin hyvältä näytä :)

      Poista
  3. Tosi hyvä kirjoitus ja aihetta olen miettinyt itsekin. Rakastan tavaroita, joilla on tarinaa kerrottavana. Kolhut ja parin piirrustusjäljet kertovat elämästä. :)

    Okei, ehkä en tästäkään huolimatta hyväksy tussinjälkiä seinässä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän johonkin on vedettävä raja. Mutta ei jokainen jälki haittaa, eikä koko ikäänsä kannata hipsuttaa villasukat jalassa peläten, että elämästä jäisi jokin jälki :)

      Poista
  4. Hyvä postaus!Elämä saa ja tulee näkyä kotona, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  5. Jep jep! Mielestäni täydellisessä ei ole mitään jännittävää tai kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  6. Jep jep! Mielestäni täydellisessä ei ole mitään jännittävää tai kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  7. Kyllä <3

    100% samaa mieltä kaikesta. Mielestäni vanhasta ei pidä tehdä täysin uudennäköistä, eikä toisinpäin. Aikakauden merkit saa näkyä ja aikakaudet sekoittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Se, että kaikki ovat juuri samalta aikakaudelta, saa helposti aikaan vaikutelman kuin kello olisi pysähtynyt :)

      Poista
  8. Luulen asian johtuvan siitä, että olemme luonnonmateriaaleista siirtyneet keinotekoisiin pintoihin. Maalaamattomassa puupinnassa ja viilussa kolhu uppoaa havaittaessa osaksi kokonaisuutta. Absoluuttisen tasaisessa ja tasavärisessä muovikalvopäällysteisessä mdf-ovessa jokainen kolhu tuntuu huutavan 'virhe, virhe'. Vanhat seinätkään eivät ole suoria, kalkkimaalin jälki on epätasaista, jne. Luulen ettei vanhojen miljöiden ihailu ole pelkkää nostalgiaa vaan vanhojen pintamateriaalien luoma visuaalinen kohina on samantapaista kuin fraktaalisesti rakentuvissa luonnonympäristöissä. Nykyisin teemme liian tasaisia ja epästimuloivia pintoja.
    Minuakin rakennesuunnittelija varoitteli kuusiportaiden kulumisesta - itse ajattelin että vanhana on vain hauska katsella lasten jättämiä elämän jälkiä. Monessa muussakin kohtaa puuhani pintarakenteiden ja materiaalien parissa herätti kummastusta, kun olemme niin tottuneet sipisileisiin pintoihin uusissa taloissa.
    Voihan tuo virheettömyyden tavoittelu liittyä kyllä myös tähän laajempaan virheettömyyden ja kontrollin tarpeeseen mikä meitä tuntuu riivaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit juuri samaa mieltä. Eihän laminaatti tai muovikalvopinnoite voi ikääntyä kauniisti. Sen sijaan aito parketti tai puulattia vaan saa viehättävää patinaa itseensä. Maalipintaa voi vuosien varrella huoltaa ja ajattomat laadukkaat huonekalut taipuvat aikaan ympärillä olevia somisteita vaihtamalla. Tekokuituiset matot ja tekstiilit nuhrustuvat ihan eri tavalla kuin puuvilla, pellava ja villa. Kaiken pitäisi näyttää niin kiiltävältä, siistiltä ja hienolta. Mulle kaunista on aitous ja elämä :)

      Poista
    2. Osuitte Heli ja Anne hyvinkin ytimeen tuossa! Toiset materiaalit nyt vain ikääntyvät tyylikkäämmin kuin toiset :)

      Poista
  9. Rakastan vanhoja elämää nähneitä huonekaluja!
    Mitä jää nykyaikaisista kalusteista jälkeen??? Ei mitään!...mutta saavathan seuraavat polvet Ikeasta aina uusia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin! Mutta rakastan myös uusia. Ja toivoisin, että mun uudetkin olisivat joskus vanhoja, elämää nähneitä ja kokeneita. Eikä niiden tilalle aina vaan olisi tullut uusia ja uusia kalusteita :)

      Poista
  10. Erittäin hyvä postaus ja olen samoilla linjoilla edellisten kommentoijien kanssa. Itse asiassa mun mielestä tuttujen yli 10v parketti näyttää mun mielestä paremmalta kuin meidän uudempi, ihan sama lattia. Ja toisaalta, uskon, että tulen vaihtamaan muovikalvopinnoitetut keittiön ovet jossain vaiheessa pois, samaan aikaan kun lattia vain kaunistuu.

    Mutta en mä kuitenkaan suostu uskomaan, etteikö nykyajankin tavaroista jäisi jäljelle paljon laadukasta ja kunnostettavaa. Nythän on tosi kaunista tavaraa ja luonnonmateriaalien arvostus nousee taas.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!