19.1.16

Uusvanha harrastus: sisustuslehdet





Suorastaan hykertelen innostuksesta, kun olen taas palannut vanhan lempiharrastukseni, sisustuslehtien pariin. Mikäänhän ei ole tässä välissäkään estänyt lukemasta lehtiä, mutta jotenkin koin välillä sisustuslehtien olleen melkoisessa aallonpohjassa. Varmasti sähköiset mediat, blogit ja muut sivustot veivät lukijoita, ja jostain syystä lehtien aiheetkin junnasivat paikoillaan. Jokainen esiteltävä kohde oli kuin kopio toisesta ja samat iänikuiset kollaasit toistuivat lehdestä toiseen. 

Mutta nyt moni lehti on petrannut todella paljon. Avotakka, joka välillä oli, anteeksi vain, niin huono, että mieluummin olisin lukenut Suomelan ilmaisjakeluakin, on nyt yksi hienon paluun tehneistä lehdistä. Syksyn trendinumeroa lukiessani minun piti muutamaankin ootteeseen uudelleen vilkaista kansilehteä, että mitäs julkaisua nyt oikeasti olinkaan lukemassa, niin upeita kuvia siinä oli. Eikä pettänyt uusinkaan Avotakka. Upeita, persoonallisia ja elämänmakuisia koteja, jotka saivat minut ainakin inspiroitumaan.


On todella mukavaa, että paperiset julkaisut säilyvät! Minä ainakin edelleen mieluummin kannan illalla sänkyyni lehden kuin padin.

Olenko ihan hakoteillä? Oletteko muut kokeneet tällaista muutosta sisustuslehdissä tai luetteko ylipäätään sisustuslehtiä?

Karin




28 kommenttia:

  1. Minä aina odotan alkukuuta kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa, että lehdet tipahtaa laatikkoon :-) Nykyään ei tule kylläkään kuin pari, ja jatka houkuttelevimmilla irtonumeroilla.

    VastaaPoista
  2. Lehden rapina, tuoksu ja tuntu ovat täydellinen yhdistelmä maitokahvin kanssa. En vaihtaisi komboa mihinkään. <3

    VastaaPoista
  3. Tämä teidän koti on jotain niin ihanaa, taas nämäkin kuvat... <3

    Ostan sisustuslehtiä suht usein ja juuri luin viikonloppuna pinon vanhoja. Vanhoihin blogipostauksiin ei tule palattua samoin kuin painettuun mediaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suvi! Tiedätkö, että sinun yhden kommentisi jälkeen olen rohkaistunut postaamaan enemmän näitä kotikuvia :)

      Poista
  4. Avotakka on tosiaan muuttunut edukseen. Tämä viimeinen lehti on tullut luettua jo useampaan kertaan. Pidän erityisesti pohjapiirrustuksista, ilman niitä kotiesittelyt jäävät jotenkin vajaiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa pistin juuri saman merkille tätä numeroa lukiessa :)

      Poista
  5. Great table lamp!

    http://beautyfollower.blogspot.gr/

    VastaaPoista
  6. Mulle tulee muutama suomalainen lehti ja Asun-lehti on nyt noussut ihan ykköseksi. Sen sijaan saksalaisiin lehtiin olen totaalisen kyllästynyt :( Sängyssä luen mieluiten kirjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun-lehti on myös yksi suosikeistani! Se lehti taisikin markkinoille tullessaan tehdä hyvää pöhinää muillekin lehdille.

      Saksalaisista lehdistä mä tykkäsin eniten 20 Private Wohnträume -lehdestä, mutta sekin toisti aika lailla itseään.

      Poista
  7. Olen viehättynyt erityisesti uudistuneeseen Avotakkaan - hieno ja inspiroiva viimeisin numero, ja ryhdyin sen innoittamana pitkästä aikaa printtilehden tilaajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avotakka on tehnyt tosiaan hienon paluun :)

      Poista
  8. Totta - onneksi moni sisustuslehti on uudistunut.
    Niitä on jälleen mukava lukea (tosin hinnat ovat pompsahtaneet melko kalliiksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. En uskalla edes miettiä paljonko lehtiin uppoaa rahaa, mutta toisaalta maksaahan muutkin harrastukset :)

      Poista
  9. Avotakka on ihana, ja mielestäni esittelee nykyisellään kivasti erilaisia sisustuksia. Sitä olen itse kaivannut lehtien tarjontaa. Asun on osoittautunut myös mainioksi. Mulle ei tule muita kuin Avotakka, ja joka kuukausi mä ilahdun syvästi, kun lehti löytyy laatikosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa tykkään, kun on monipuolisesti esillä erinköistä. Inspiraatiota voi saada niin monesta eri jutusta, vaikkei just omaa tyyliä olisikaan.

      Poista
  10. Ja unohtui kommentoida, että vähänkö toi tapetti on ihana. Itsekin rakastan Boråsin mallistoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Ihastelen edelleen tapettia aina, vaikka se onkin jo vuosia ollut tuossa :)

      Poista
  11. Mä olen jotenkin niin huono ostamaan lehtiä ja nautin kyllä enemmän ihanista blogeista :))!!

    VastaaPoista
  12. Päätoimittaja vaikuttaa todella paljon lehden sisältöön ja antiin. Minullekin tulee Avotakka, Kari Otso-Nevaluoma vaan on <3 tykkäsin Glorian kodistakin silloin kun hän oli päätoimittaja. Samoin Dekosta tykkäsin Ulla Koskisen aikaan, nyt taas uuden toimittajan aikaan enää en. Uusi Glorian koti on lehti mitä en enää osta. Ulkomaiset lehdet on valitettavasti usein sisällöllisesti parempia kuin kotimaiset, paitsi Asun ja Avotakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Glorian Koti on viime vuosina hieman aaltoillut, mutta viimeisimmät numerot ovat mielestäni siinäkin olleet onnistuneita. Tosin lehden tyyli on hieman erilainen kuin mitä se joskus aiemmin oli. Asun-lehdestä tykkään myös.

      Poista
  13. Kyllä, minä olen sisustuslehtien suurkuluttaja ja olen huomannut ihan saman. Pitkään jätin avotakan ostamatta mutta nyt se taas lähtee kaupasta mukaani. Suosikkejani ovat deko, glorian koti ja asun.

    VastaaPoista
  14. mistä nuo kynäjutskat on ostettu? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynäjutskat ovat Normann Copenhagenin Pocket-säilyttimiä. Olen itse tilannut ne Finnish design shopista, mutta varmasti löytyy muualtakin ☺️

      Poista

Kiitos kommentistasi!