30.10.15

Liebster award




Sain Liebster award -tunnustuksen ihastuttavalta Katjalta Valkoisen vuoren rinteillä -blogista. Kiitos vielä Katja! Idea Liebster awardin taustalla on tuoda uusia blogeja näkyville, ja se annetaan aina bloggaajalta bloggaajalle.

Liebster Award kulkee eteenpäin näillä ohjeilla:

Kiitä sinua nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
Nimeä ja linkkaa 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.


1. Miksi aloitit bloggaamisen?

Kysymys sattui aika hauskaan aikaan, sillä olen juuri kirjoittanut toisen haasteen johdosta postauksen tarinasta blogini takana. Aloitin bloggaamaan aika puhtaasti ajatuksesta käyttää blogia tallennustilana kaikille löytämilleni sisustusideoille, inspiroiville tiloille ja designlöydöille. Bloggaamisen aloittaminen oli mielestäni aika pelottavaa, sillä en ajatellut olevani bloggaajatyyppiä. Siinä missä katselin muiden blogeista kuvia kuohuviinilasien kilistelystä tyylikkäissä vaatteissa, kuljeksin itse tyylikkäimmillänikin farkuissa ja hiukset takussa, usein ihan remonttikamppeissakin.

2. Jos sinulla on vapaa-aikaa, mitä teet kaikkein mieluiten?

Viime vuosina olen harmikseni onnistunut jättämään koiran lenkittämistä lukuunottamatta kaikki liikuntaharrastukset pois, mitkä kuitenkin tuottivat ennen paljon iloa ja hyvää mieltä.
Kaikista mieluiten just nyt näkisin huippuystäviäni, söisin hyvin ja nauraisin paljon. 

3. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?

Olen nopeasti syttyvä, herkästi innostuva ja innovatiivinen.
Montako sanaa tuli? 

4. Asia, mistä et mielellään puhu blogissa?

Olen rajannut blogin aika tiukasti käsittelemään vain ja ainoastaan sisustusjuttuja. Näissä erilaisissa blogihaasteissa olen joutunut väkiselläänkin avaamaan vähän persoonaani. En tiedä, mikä olisi aivan ehdoton nou-nou.
Ainakaan en halua koskaan kirjoittaa asioista, jotka liittyvät blogini ulkopuolisiin ihmisiin.

5. Mistä kolmesta asiasta olet kiitollinen tällä hetkellä?

Juuri tänään olen ollut erittäin kiitollinen siitä, että lapseni saavat opiskella terveessä koulussa. Aina ei ole ollut niin.
Olen myös tällä hetkellä superiloinen siitä, että olen blogin kautta tutustunut niin moneen ihan huipputyyppiin, joihin en todennäköisesti olisi muuten koskaan törmännytkään.
Olen myös aina (muistaessani) kiitollinen suloisista lapsistani ja kannustavasta miehestäni.

6. Lapsuutesi haaveammatti?

Haha, roskakuski. Vielä ehtisin vaihtamaan alaa ;)

7. Luetko muiden blogeja vai katseletko ensisijaisesti niistä vain kuvat?

Luen ja katselen kuvia riippuen blogista. Toisissa blogeissa kuvat vievät mennessään, toisilla taas on mainio kirjoittamisen taito ja kuvat enemmänkin vain rytmittävät tekstiä. Seuraan monenlaisia blogeja.

8. Mikä on kaikkein haastavinta bloggaamisessa?

Ehdottomasti valokuvaaminen. Tiedän tarkalleen millaisia kuvia haluaisin, eikä yritystäkään puutu. 
Silti omat kuvat näyttävät aina tumppuisilta ja pöhköiltä. 

9. Mikä on suosikkiaforismisi?

Öö... -ei mulla taida olla yhtään edes vähemmän suosikkia.

10. Millainen olisi unelmalomasi?

Unelmalomallani tutustuisin johonkin itselleni aivan uuteen paikkaan. Käytettävissä olisi runsaasti aikaa, mutta ei lainkaan kahlitsevia aikatauluja eikä liian tarkkoja suunnitelmia.  
Voisin kulkea minne nenä osoittaa, ja ottaa vastaan mitä on tapahtuakseen.

11. Mitä haluaisit tästä päivästä muistaa?

Tämä on paha. Sain niskani tänään äkillisesti jumiin ja päivä on mennyt melkoisessa huurussa.
Voisiko tämän päivän vain unohtaa?

Blogihaate on ennättänyt kiertää joa melko lailla, joten vähän sovellan haastettavien määrän suhteen 
ja laitan haasteen eteenpäin seuraaville bloggaajille: 
Casa Mimi, Kellomäki, Kuistin kautta, Villakoiria ja kissankarvaa ja  Rocky Road 


1. Miten sinusta tuli bloggaaja?
2. Millä viidellä sanalla kuvailisit itseäsi?
3. Miten aloitat aamusi?
4. Kuinka rentoudut?
5. Mikä saa sinut innostumaan?
6. Millaiset värit ja väriyhdistelmät puhuttelevat sinua?
7. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?
8. Mikä on kotisi lempipaikka ja miksi?
9. Niksit onnistuneisiin sisustuskuviin?
10. Minkälaisen sisustusvinkin antaisit?
11. Parasta just nyt?

Toivottavasti ehditte tarttua haasteeseen!

Karin


7 kommenttia:

  1. Roskakuski!!! :D Voi että, mä halusin olla sirkustaiteilija ja ope!

    Ihanat kysymykset oot keksinyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, saanko tarttua näihin sun kysymyksiin! Alle 200 lukijaa löytyy meinaan minultakin :)

      Poista
    2. Ilman muuta Laura! Ilo olisi kovasti puolellani ☺️

      Poista
  2. Voi kiitos! Tämä onkin mun eka blogihaaste :)

    Laura // Kaksin kaksiossa, olisin haastanut sinut, mutta vastaa vain näihin kysymyksiin, jos haluat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Noora! Kiva päästä lukemaan sun vastauksia 😊

      Poista
  3. Olipa kiva lukea vastauksesi! :) Ja hei, minä kuulemma olen kanssa julistanut ihan pienenä, että minusta tulee roskakuski :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kimppafirma pystyyn ;) En mäkään itse muista haaveilleeni moisesta, mutta näin mulle on kerrottu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!