13.10.15

Blogimuijat Tampereella parveilemassa ja kirppistelemässä


Takana on ihan superhauska viikonloppu. Lauantaina tapasin nimittäin mielettömän upean bloggaajajoukon Tampereella. Muut muijat olivat aloitelleet Manseen tutustumisen jo aiemmin iltapäivällä, minun ja Talo Luck:in Heidin saapuessa paikalle vasta sopivasti suoraan ruokapöytään.

Eikä mihin tahansa ruokapöytään. Illallistimme nimittäin erittäin tunnelmallisessa ravintola Heinätorissa. Pidin paikasta ihan hulluna!  Rakennus kaarevine ikkunoineen ja taitavasti rakennettuine sisustuksineen oli aivan huippu. Erikoinen arkkitehtuuri herätti heti minussa uteliaisuutta, ja sainkin tietää, että talo on alunperin rakennettu 1900-luvun alussa vaakahuoneeksi.

Ruoka oli erinomaista ja tunnelma aivan mainio. Suosittelen siis mitä lämpimämmin Heinätoria!


Illallisen jälkeen suuntasimme kukin omiin majapaikkoihimme. Retromodernin Suvi, koko tapahtuman äiti, oli luvannut majoittaa halukkaat kotiinsa Villa Penttilään. Sinnehän meitä sitten kokoontuikin kuusi iloisesti höpöttävää blogisiskoa. Ilta meni pitkäksi, mutta olipa ihan mielettömän kiva tutustua kaikkiin vähän paremminkin.

Sunnuntain Blogikirppis oli menestys. Kun lauantai-iltana vielä pohdimme että löytävätköhän asiakkaat paikalle, niin löysiväthän ne! Jono kiemurteli jo pitkälle ennen ovien avautumista. Halukkaita tulijoita oli niin paljon, että jouduimme alkuun kaikkien turvallisuuden takaamiseksi himmaamaan sisälle pääsyä. Mitä opimmekaan? Ensi kerralla isommin.


Isot kiitokset kaikille mukana olleille asiakkaille, bloggaajille sekä yrityksille! 

Karin


21 kommenttia:

  1. Vitsi mikä pöhinä :) Tosi hauskaa :)

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä aivan ihana viikonloppu! Oli ihana tavata ja tutustua <3

    VastaaPoista
  3. Vitsit miten mahtava emäntä olet. Ja maailma on pieni. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eipä olis uskonut, että tunnettiinkin jo vuosien takaa :)

      Poista
  4. Olen tätä tapahtumaa monesta blogista jo ihastellut, ja kuulostaa edelleen mahtavalta viikonlopulta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava piristeruiske kyllä! Lisääkin taitaa olla tulossa... ;)

      Poista
  5. Oli kyllä mukava tapahtuma, nopeasti kävin itsekin paikalla iltapäivällä. Ja Heinätori on mahtava ravintola.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olispa ollut kiva nähdä ihan kasvotusten!

      Poista
  6. Kiitos iloisesta seurasta <3
    Oli hauska viikonloppu!

    VastaaPoista
  7. Hei. Sula mahdollisuuden sivuilta tänne löysin ja kirjauduin lukijaksesi..:)

    VastaaPoista
  8. Olipa ihana tutustua, sinä hulluhauska nainen. ♥ Nähdään taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, siis tutustua sillai livenä. Täällähän me "ollaan oltu" jo iät ajat. ;)

      Poista
    2. Hei kuten myös! Hassua miten sitä tuntuikin kaikkien kanssa siltä kuin olisi tuntenut iät ja ajat :)

      Poista
  9. Ihana iloinen persoona olet, oli kivaa tutustua ja löytää blogisi! :)

    VastaaPoista
  10. Jätin sinulle haasteen blogiini: http://zubiscorner.blogspot.fi/2015/10/blogitarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Suvi, olinkin ehtinyt jo lukaista blogista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!