15.1.15

Kahta en vaihtaisi


Kiinnytkö sinä tavaroihin?

Minä kiinnyn harvoihin, mutta niihin harvoihin valittuihin, sitäkin enemmän. Jotkut jutut vain ovat sellaisia, että uskoisin kantavani niitä mukanani hamaan tulevaisuuteen saakka.

Yksi niistä on Petri Vainion suunnittelema Vuolle -valaisin. Valaisimen herkkä olemus saa minut ihastelemaan sitä lähes päivittäin. Muotokieleltään valaisin on niin yksinkertainen, että on vaikea kuvitella kyllästyvänsä siihen. En tiedä olenko väärässä, mutta tämä valaisin ei mielestäni koskaan ole sen enempää trendikäs kuin epätrendikäskään.





Toinen erityistä kiintymystä aiheuttava sisustustuote on Istanbulista raahaamani pieni, käsinsolmittu matto. Bazaarissa ostosten tekeminen oli omanlaisensa ohjelmanumero. Voin kertoa, että miespuoliset kanssamatkustajat olivat aivan kypsänä hakiessani sitä oikeaa mattoa. Sitten löysin tämän kaunokaisen. Tai tämän sisaren. Nimittäin matkalaukkua purkaessani minulle tuli täytenä yllätyksenä ostamani maton erikoinen muoto. Alimpana olevassa kuvassa ei nimittäin ole perspektiiviharhaa. Matto on oikeasti juuri tuon muotoinen. Yhtä kaikki, ehkä juuri se on saanut minut rakastumaan mattoon. Se on täydellinen juuri tuollaisena vinkurana kuin se on. Uskoisin, että tälle vinkuralle löytyy aina paikka jostain.





Olisi ihana kuulla muidenkin pitkäikäisistä suhteista sisustusesineisiin! 

Kommenttiboxissa on paljon tilaa, mutta koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, 
haluaisin haastaa sen lisäksi seuraavat bloggaajat kertomaan omista 
rakkaimmista sisustusjutuistaan:



Karin

6 kommenttia:

  1. Kiitoksia haasteesta! Pitääpä hieman pohdiskella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Rakkaimmathan lähtevät takuuvarmasti Seuraavaan taloon mukaan :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Ainakin yksi esine on varmasti listalla :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, eiköhän niitä löydy meiltäkin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!